|
| |
Gertie
Dickmann, eläkeläinen, Espoo
Äänestän Tiinaa siksi että:
 |
Hänenlaisiaan poliitikkoja pitäisi olla enemmän. Hänellä on
tervettä järkeä. |
 |
Tiina on kaksikielinen, ja hänen mielestään on tärkeää, että
myös jatkossa on mahdollista elää ja saada palveluja ruotsinkielisenä
Suomessa. |
 |
Tiina
on toiminut aktiivisesti koulu- ja opetusasioissa, mm. taistellut
kielikylvyn puolesta. Hänen lapsensa ovat hyvä esimerkki kielitaidon
merkityksestä: he puhuvat äidin kanssa suomea, isän kanssa englantia, ja
koulussa ruotsia |
 |
Tiina myös välittää. Hän on
perustanut yhdistyksen, joka lahjoittaa vastasyntyneille keskosille
peittoja. Hän on myös perustanut projektin (Kynät pussiin), jonka tavoite on
lähettää 1500 penaalia tyttökoululaisille Afganistaniin.
|
 |
Annetaan yhdessä Tiinalle mahdollisuus!
|
|